Lujatalo luottaa Machineryn AMO-alumiinitelineisiin ja niiden turvallisuuteen
AMO-Alumiinitelineet ovat Machineryn ja Purso Oy:n yhteistyössä kehittämä, kotimainen, 100 % kierrätetystä alumiinista valmistettu telineperhe, jonka suunnittelussa on erityisesti kiinnitetty huomiota telineiden turvallisuuteen. Turvallisuutta arvostaa myös Machineryn pitkäaikainen asiakas Lujatalo Oy. Lujatalo on kolmannen sukupolven perheyritys, joka on toiminut rakennusalalla jo yli 70-vuotta. Tänä päivänä yritys työllistää noin 800 rakennusalan ammattilaista ja on tunnettu Lujakoti-tuotemerkistään. Luja-yhtiöihin kuuluu Lujatalon lisäksi Lujabetoni Oy ja Fescon Oy.
Rakennusalan turvallisuusviikkoa vietettiin 13.-17.5
Viime viikolla 13.-17.5.2024 vietettiin turvallisuusviikkoa. Kyseessä on Rakennusalan Viisaat kypärät yhteen – turvallisuusviikko, joka järjestettiin nyt yhdennettätoista kertaa. Turvallisuusviikolla RT:n (Rakennus Teollisuus) jäsenyritykset, joihin myös Lujatalo kuuluu, järjestävät erilaisia työhyvinvointiin ja -turvallisuuteen liittyviä tapahtumia. Lujatalolla turvallisuusviikon teemaan on paneuduttu monella eri tavalla, kuten esimerkiksi palkitsemalla työturvallisuudessa ansioituneita yhteistyökumppaneita.
Myös Machineryn AMO-alumiinitelineet saivat erityisesti kiitosta turvallisuudestaan. Lujatalon työmailla omissa töissä käytettävät siirrettävät alumiinitelineet ovat AMO-alumiinitelineitä niiden helppokäyttöisyyden ja turvallisuuden vuoksi.
”Korkealla työskentelyn turvallisuus on meille äärettömän tärkeää toiminnassamme. Tästä syystä edellytämme kaikilla työmaillamme kaikissa telineissä käytettäväksi kaiteita jo 125 cm korkeudesta lähtien. Kaikkien telinevalmistajien kalustolla tämä ei onnistu lainkirjaimen täyttävällä tavalla, mutta Machineryn AMO-telineillä tätä ongelmaa ei ole.” – kommentoi Lujatalon turvallisuuspäällikkö Ville Vatanen.
”Olen työskennellyt Lujatalolla seitsemän vuotta nykyisessä pestissäni turvallisuuspäällikkönä ja tänä aikana ei AMO Aino-asennustelineiden osalta ole ollut ongelmia telineturvallisuuden kanssa. Lisäksi Machineryn AMO-alumiinitelineet ovat turvallisia, helppoja koota, niissä on selkeät käyttöohjeet ja tarvittaessa saamme asiantuntevaa teknistä tukea.” – Ville Vatanen jatkaa.
AMO Aino – asennusteline: turvallisuutta jo matalassakin korkeudessa – Nyt kuluvan kesän aikana saatavana uudella turvallisuutta lisäävällä kulkutiellä
AMO Aino -asennusteline on tasaisella alustalla käytettäväksi tarkoitettu 100% kierrätetystä alumiinista valmistettu teline, johon voidaan asentaa kaidepäädyt turvallisuuden takaamiseksi. Asennusteline on vahvarunkoinen ja sen maksimityöskentelykorkeus tukijaloilla on 1,8 metriä. Machinery kehittää AMO-telineitä aktiivisesti Purson kanssa ja tulevan kesän aikana Aino-asennustelinettä on mahdollista tilata myös turvallisuutta lisäävällä kulkutiellä.
Myynti
Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Toimialajohtaja,
Rakentaminen
Ajankohtaista
Metallintyöstö
Metallintyöstö
Machinery rakentamisen Monkey Deals -viikot ovat käynnistyneet! -Tutustu hurjiin tarjouksiimme
Lue lisääRakentaminen