Varavoimakoneet kotitalouksille

Meiltä myös kotitalouksille sopivat varavoimaratkaisut!

 

Yhteiskuntamme on nykyisin täysin riippuvainen erilaisista sähköisistä järjestelmistä.  Lähes kaikki toimintomme tarvitsevat sähköä, kuten myös kotitaloutemme. Sähköä tarvitaan myös öljylämmityksessä, maalämmössä sekä pellettikattiloissa. Niiden käyttämä automatiikka, polttimet, puhaltimet ja kiertopumput toimivat verkkovirralla. Eriasteiset myrskyt ja niiden aiheuttamat sähkökatkokset ovat yleistyneet, jättäen pahimmillaan useat kotitaloudet ilman sähköä jopa useammaksi vuorokaudeksi. Tämän myötä tarve varavoimajärjestelmille kotitalouksissa on myös kasvanut. Keskeisempiä ihmisen tarvitsemia ominaisuuksia asuinrakennuksissa ovat lämpö, vesi, ruoka sekä valaistus. Nämä edellä mainitut ominaisuudet ovat asumismukavuutta sekä turvallisuutta oleellisesti lisääviä tekijöitä ja siksi niiden turvaaminen sähkökatkon aika on tärkeää. Aikaisemmin varavoimajärjestelmät ovat kattaneet lähinnä sairaaloita, teollisuuslaitoksia, maatiloja ja mm. rakennustyömaita. Hankkimalla varavoimakoneen, turvaat katkeamattoman sähkönsaannin sähkökatkoksenkin aikana.

Olemme tukenasi koko varavoimajärjestelmän elinkaaren aikana, aina suunnittelusta asennukseen, huoltoon ja jälkikoulutukseen asti. Autamme kaikissa varavoimalaitteisiin liittyvissä kysymyksissä, ole rohkeasti yhteydessä!

Pidemmän sähkökatkon vaikutukset kotitalouksille

Valtion teknillisessä tutkimuslaitoksessa VTT:ssä on arvioitu, miten rakennuksen rakenteet vaikuttavat sisälämpötilan laskun nopeuteen sähkökatkon aikana. Laskelmat tehtiin kevyt- ja raskasrakenteiselle talolle. Kummassakin esimerkkitalossa lattiarakenteet olivat massiiviset. Laskenta perustui oletukseen, että ulkolämpötila pysyi koko ajan -26 asteessa ja sisälämpötila oli +21 astetta lämmityksen katketessa. Kevytrakenteisen rakennuksen olohuoneen lämpötila laski 21 asteesta 15 asteeseen 10 tunnissa ja 10 asteeseen noin 18 tunnissa. Nollan lämpötila saavutettiin hieman vajaassa kahdessa vuorokaudessa! Massiivirakenteisen talon olohuone kylmeni 15 asteeseen 20 tunnissa, 10 asteeseen 50 tunnissa ja nollaan 155 tunnissa eli vajaassa viikossa.

Varavoimakone

Kuinka mitoittaa kotitalouden varavoimakone? Lisää aiheesta täältä.

Täällä löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

 

Muita huomioon otettavia asioita varavoimakoneen valintaprosessissa

Varavoimakoneen tulee olla laadukas, sillä jännitteen ja taajuuden vaihtelut saattavat aiheuttaa sähkölaitteiden vaurioitumisen. Mikäli haluaa varmistua, että varavoimakoneen tuottama sähkö on erityisen laadukasta, tulee valita varavoimakone, jonka generaattorissa on laadukas elektroninen jännitteensäädin (AVR). Jännitesäädin pitää jännitetarkkuuden alueella ± 2 % kuormitustasosta riippumatta. Moottoriksi kannattaa valita dieselmoottori, koska dieselpolttoaine säilyy paremmin kuin bensiini ja dieselmoottorin kierrosnopeuden tarkkuus (tuotetun sähkön taajuus) on parempi kuin bensiinimoottoreiden.

 

Ennen hankintaa tulee selvittää oikeaoppinen sähköinen kytkentätapa kiinteistön sähkönsyöttöön ja päättää kuinka kuormanvaihto tehdään – Automaattisesti vai manuaalisesti. Sähköasennustyöt on jätettävä ammattilaisille. Varavoimakoneen sijoittelu tontille tai kiinteistön sisään tulee suunnitella etukäteen ja ottaa huomioon tankkaus & huoltomahdollisuudet, jäähdytysilman saanti, pakokaasujen poisto sekä melun torjunta. Äänieristyskoteloon asennettu malli on hyvä vaihtoehto, jos varavoimakone on pysyvästi ulkona tai melu halutaan pitää minimissä. Varavoimalaitteiston asennuksessa tulee ottaa huomioon myös, kuinka kiinteistön kuormat jakautuvat eri vaiheiden kesken. 3-vaiheisen varavoimalaitteen näkökulmasta on epäedullista, jos vaiheiden kuormituksessa on suuria eroja, sillä vinokuormitus rasittaa generaattoria ja pahimmillaan aiheuttaa generaattorin vaurioitumisen. Suositus on, että vaiheiden kuormitusero saisi olla maksimissaan 20 %.

 

1-vaiheiset (50 Hz / 230 V) varavoimalaitteet ja niiden lisälaitteet
Teho Virta Malli Äänieristyskotelointi Jännitesäädin Polttoainetankin koko Käyntiaika, 75% kuormalla Moottori Moottorin jäähdytystapa Melutaso, 7 m
4,9 kW 21.3 A Diesel 6000 A XL C5 Ei ole Ei 16 litraa 13.3 tuntia Kohler KD15-440E Ilma 79 dB(A)
8,8 kW 38.3 A Diesel 10000 A XL – Standby Ei ole Ei 35 litraa 16.7 tuntia Kohler KD425-2 Ilma 80 dB(A)
4,9 kW 21.3 A Diesel 6000 A Silence AVR C5 Kyllä On 27 litraa 22.5 tuntia Kohler KD15-440E Ilma 63 dB(A)
8,3 kW 36.1 A Diesel 10 LC A Silence AVR C5 Kyllä On 27 litraa 10.4 tuntia Kohler KDW702 Vesi 65 dB(A)
Manuaalinen verkonvaihtokytkin 1-0-2 (R05M)
Automaattinen verkonvaihtokytkin (Verso 50 Mono 40A)

 

3-vaiheiset  (50 Hz / 400 V) varavoimalaitteet ja niiden lisälaitteet
Teho Virta Malli Äänieristyskotelointi Jännitesäädin Polttoainetankin koko Käyntiaika, 75% kuormalla Moottori Moottorin jäähdytystapa Melutaso, 7 m
6,5 kVA 9.3 A Diesel 6500 TA XL C5 Ei ole Ei 16 litraa 13.3 tuntia Kohler KD15-440E Ilma 79 dB(A)
12,5 kVA 18.0 A Diesel 15000 TA XL – Standby Ei ole Ei 35 litraa 16.7 tuntia Kohler KD425-2 Ilma 80 dB(A)
6,50 kVA 9.3 A Diesel 6500 TA Silence AVR C5 Kyllä On 27 litraa 22.5 tuntia Kohler KD15-440E Ilma 63 dB(A)
11,9 kVA 17.2 A Diesel 15 LC TA Silence AVR C5 Kyllä On 27 litraa 10.4 tuntia Kohler KDW702 Vesi 65 dB(A)
Manuaalinen verkonvaihtokytkin 1-0-2  (Sälzer H233 40A)
Automaattinen verkonvaihtokytkin (Verso 50 Tri 25A

 

Ota yhteys myyntiin niin autamme sinua oikean varavoimaratkaisun löytämisessä!

Löydät varavoimakoneet myös verkkokaupastamme.

 

Varavoimakone

1-vaiheiset (50 Hz / 230 V) varavoimalaitteet ja niiden lisälaitteet

1-vaiheiset (50 Hz / 230 V) varavoimalaitteet ja niiden lisälaitteet Teho Virta Malli Äänieristyskotelointi Jännitesäädin Polttoainetankin koko Käyntiaika, 75% kuormalla Moottori Moottorin jäähdytystapa Melutaso, 7 m 4,9 kW 21.3 A…

Lue lisää
Varavoimakone

3-vaiheiset (50 Hz / 400 V) varavoimalaitteet ja niiden lisälaitteet

3-vaiheiset  (50 Hz / 400 V) varavoimalaitteet ja niiden lisälaitteet Teho Virta Malli Äänieristyskotelointi Jännitesäädin Polttoainetankin koko Käyntiaika, 75% kuormalla Moottori Moottorin jäähdytystapa Melutaso, 7 m 6,5 kVA 9.3 A…

Lue lisää

Yhteydenottopyyntö

Myynti

Tero Aspegren

Myyntipäällikkö

0201630307

tero.aspegren@machinery.fi

Martin Arhippainen

Myyntipäällikkö

020 163 0347

martin.arhippainen@machinery.fi

Henrik Park-Björklund

Myyntipäällikkö

0201630339

henrik.park-bjorklund@machinery.fi

Kaikki yhteystiedot
| Voimantuotto

Doosan-kompressoreista Bobcat-kompressoreita

Lue lisää

Tiedote

JS maatila varavoimakone
|

Kohler J110 -varavoimakone turvaamaan JS maatilan lypsykarjatoimintaa

Lue lisää

konetoimitukset

Eurosafety
| Generaattorit ja varavoima

Olemme mukana EuroSafety -messuilla – Löydät meidät osastolta A800!

Lue lisää

Tapahtumat

varavoima
| Generaattorit ja varavoima

Machinery mukana Lippulaivan kauppakeskus -hankkeessa varavoimaurakoitsijana

Lue lisää

konetoimitukset

| Varavoima

Nykytaiteen museo Kiasma saa turvaa uudesta varavoimakoneesta

Lue lisää

konetoimitukset

| Generaattorit ja varavoima

SDMO:n varavoimakoneesta turvaa Sonkajärven koulutuskeskukseen

Lue lisää

konetoimitukset

| Generaattorit ja varavoima

Machinery Oy on uusi Doosan dieselkompressoreiden edustaja Suomessa

Lue lisää

Tiedote

| Generaattorit ja varavoima

Alajärven paloasemalle toimitettu SDMO varavoimakone

Lue lisää

konetoimitukset

| Moottorit

Kewatecin alumiiniveneet saivat voimanlähteekseen Cummins-moottorit – Helsingin pelastuslaitos toimii nyt merellä entistä taloudellisemmin

Lue lisää

konetoimitukset