Lisää tehoa Järvensivun konepajan tuotantoon Hyundai L4000LM CNC-sorvilla

Järvensivun konepaja

Järvensivun konepaja investoi Hyundai Wia L4000LM-mallin CNC-sorviin tehostaakseen tuotantoaan. Kyseessä oli korvausinvestointi ja samalla konepajan ensimmäinen Hyundai Wia-merkkinen kone. Brändinä Hyundai oli kuitenkin jo ennestään tuttu. Järvensivun konepaja on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä Machineryn kanssa, hankkien lukuisia koneita Machineryn kautta. Aiemmat investoinnit pitävät sisällään muun muassa Zayer KAIROS-pitkäjyrsinkoneen, MicroStep-plasmaleikkurin ja Tos:n sekä Trens:n avarruskoneita ja kärkisorveja.

Konepajan toimitusjohtaja ja omistaja, Mikko Järvensivu, kertoo kärkisorvimallisen koneen olevan universaali, mahdollistaen samat toiminnot kuin pystysorvit. Kärkisorvi vie hieman enemmän lattiatilaa kuin pystysorvi, mutta sei ei haittaa, koska se pystyttiin ottamaan jo koneen sijoituspaikkaa suunniteltaessa huomioon. Kyseiseen koneeseen päädyttiin muun muassa sen kilpailukykyisen hinnan vuoksi. Pyörivät työkalut olivat myös uusi ominaisuus, joka tuo Mikon mukaan konepajan niin sanotusti tälle vuosikymmenelle. Koneesta löytyy myös sopivasti vääntöä. Tällä investoinnilla tavoitellaan lisää tehokkuutta tuotantoon, kun myös poraukset ja jyrsinnät saadaan tehtyä samalla koneella.

 

Vaikeuksien kautta voittoon

Toimituksessa oli haasteita toimitusajan viivästyessä arvioidusta aikataulusta. Alkuperäistä toimitusta odotettiin syksystä 2023, mutta lopulta konetta päästiin asentamaan tammikuun 2024 ensimmäisellä viikolla. Haasteiden keskellä Machineryn myyntipäällikkö Kari Pirttilä piti asiakkaan ajan tasalla toimituksen tilasta.

Mikko Järvensivu korostaa, että vaikka toimitus ei sujunut odotetulla aikataululla, koneen asennus sujui hyvin, ja luotto Machineryyn säilyy. Pitkäaikainen yhteistyö ja luottamus ovat rakentuneet vuosien varrella useiden konehankintojen myötä.

”Myyntityön parasta antia on päästä tekemään yhteistyötä tämän tyyppisten konepajojen ja asiakkaiden kanssa. Olemme Mikon kanssa samalla aaltopituudella. Aina kaikki ei voi mennä nappiin, mutta pitää olla selkärankaa hoitaa asiat loppuun kunnialla. Pitää pystyä myöntämään, että kaikki ei aina mene putkeen ja näistä voi myös oppia.”, kommentoi Machineryn myyntipäällikkö Kari Pirttilä.

Järvensivun konepaja Hyundai sorvi

Järvensivun konepaja – metallintyöstöä jo vuodesta 1962

Järvensivun konepaja on Pirkkalassa sijaitseva vuonna 1962 perustettu konepaja, joka valmistaa muun muassa paperikoneen osia sekä erilaisia puunjalostusteollisuudessa ja metallinkäsittelyssä tarvittavia voimansiirron ketju- ja hammaspyöriä. Jatkuvassa tuotannossa on myös erilaisia nosturien ja vesiturbiinien osia sekä voimansiirron komponentteja. Konepajan konekanta pitää sisällään kymmeniä työstökoneita, jonka mahdollistamana konepaja tarjoaa monipuoliset palvelut, muun muassa karusellisorvausta, jyrsinnät ja poraukset, kiilaurat, hammastukset, hitsaus ja teräsrakenteet, sekä CNC- ja manuaalikoneistukset.

 

Lue lisää Järvensivun konepajasta täällä: Palvelut / Järvensivun Konepaja Oy (jarvensivunkonepaja.fi)

 

Valikoimastamme löydät laajan kattauksen eri käyttötarkoituksiin soveltuvia sorveja, tutustu valikoimaamme täällä.

 

Ajankohtaista

Machinery jakautuminen
|

Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja

Lue lisää

Metallintyöstö

Fanuci laserhitsaus
| Laserhitsaus

Laserhitsauksella tehokkuutta tuotantoon

Lue lisää

Metallintyöstö

|

Piristeel Oy eliminoi särmäyksen pullonkauloja SafanDarley Mini Cell -särmäysrobottisolulla

Lue lisää

konetoimitukset