Suojattua rakentamista sääsuojan alla

Suomessa sääolosuhteet saattavat vaihdella vuodenajasta riippumatta paljonkin. Esimerkiksi sade saattaa pahimmillaan kestää viikkoja, joka hidastaa rakentamista ja voi pahimmassa tapauksessa kastella rakenteilla olevan talon rakenteet. Rakenteiden kastuminen saattaa laskea rakennuksen sisäilman laatua. Suojaamisen lisäksi sääsuojalla maksimoit työntekijöidesi mukavuuden työmaalla. Suoja turvaa työmaan tuulelta ja sateelta, mikä tekee työskentelystä sen alla miellyttävää. Lisäksi se päästää valoa läpi hyvin, joten työmaan valaisemiseen ei tarvitse käyttää ylimääräisiä euroja. Sääsuojat ovat uudelleen käytettäviä sekä muunneltavia kohteesta riippuen. Niiden purkaminen ja liikuttelu on suhteellisen vaivatonta ja kokoa on mahdollista kasvattaa lähes rajattomasti. Meiltä Machinerystä saat sääsuojat kaikenlaisille työmaille: oli kyse sitten 400metrin mittaisen sillan rakennustöiden suojaamisesta tai 1000m2 koulun rakentamisesta. Suojan pituutta voidaan säätää tarpeen mukaan ja se on purettavissa sekä siirrettävissä kohteesta toiseen.

Tällä hetkellä Pieksämäellä Nenonpellon alueella on käynnissä pääurakoitsijan Pieksämäen Ysiysi Rakennus Oy:n toimesta Vaalijalan koulutuskuntayhtymän erityiskoulun uuden koulurakennuksen rakennustyöt.

”Sateenkaaren koulu on Vaalijalan kuntayhtymän peruskoulu, jossa annetaan esi-, perus- ja lisäopetusta vaativaa erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Koulu tarjoaa opetusta kehitysvammaisille, autistisille sekä psykososiaalista tukea tarvitseville oppilaille, joiden kotikunnan lähikoulu ei ole kyennyt vastaamaan heidän koulunkäynnin yksilöllisiin tarpeisiin tai jotka tarvitsevat kasvun, kehityksen sekä oppimisen tueksi laaja-alaista kuntoutusta.” (lähde: https://vaalijala.fi/sateenkaaren-uudisrakennushanke)

Sääsuojan avulla työskentelyolosuhteet työmaalla paranevat. Suoja turvaa työnmaan tuulelta ja sateelta sekä päästää valoa lävitseen tehokkaasti.

Työmaalla työskentelee aktiivisesti noin 12 työntekijää. Rakennustyömaiden kattaminen sääsuojalla ei ole laillisesti pakollista, mutta hyödyt näkyvät nopeasti jo työntekijöiden kasvoilta. ”Työskentely sääsuojan alla on mukavaa. Hyvät valot ja kuivat olosuhteet.” kehuu työmaajohtaja Jyrki Tamminen. Suojan käyttö hidastuttaa muutamia työvaiheiden valmistumista, kuten esimerkiksi kattotukien vientiä, mutta kokonaiskuvaa katsottaessa hyödyt ovat mittavasti suuremmat kuin haitat.

Työt tehdään kolmessa vaiheessa. Kuvassa näkyy katettuna projektin toinen vaihe sekä jo lähempänä valmistumista oleva ensimmäinen vaihe.

Rakennustyöt tehdään kolmessa vaiheessa ja nyt on meneillään töiden toinen vaihe. Rakenteilla oleva rakennus tulee olemaan H-mallinen. Ensin rakennetaan sivut ja lopuksi keskiosa. Lopputuloksena tulee olemaan Sateenkaaren erityiskoulun uusi koulurakennus, joka pitää sisällään kuuden uuden pienryhmän luokkatilat ja useita erityisiä luokkahuoneita kaikkien oppilaiden käyttöön. Uusi rakennus on yhteydessä koulun muihin rakennuksiin tunneleiden avulla ja on yksi alueen suurimpia. Lisäksi talon suunnittelussa on otettu huomioon ympäristö ja käytetty apuna Museovirastoa. Koulun odotetaan olevan valmis kesällä 2019.

KCM Kivihaka - Skyjack henkilönostin
| Rakennuskalusto

K-Citymarket Kivihaka otti käyttöön Skyjack SJ16E -henkilönostimen – Nostin mahdollistaa vaivattoman ja turvallisen tavan tehdä pieniä huoltotöitä myymälän puolella

Lue lisää

konetoimitukset

Mansen Mörinät 2024
| Rakennuskalusto

Olemme mukana Mansen Mörinöillä 12.4-13.4. / Tervetuloa Tampereen toimipisteeseemme!

Lue lisää

Rakentaminen

|

Muutoksia Machineryn Rakennuskalustoyksikössä

Lue lisää

Rakentaminen