Lastux Oy:lle lisää sorvaustehokkuutta Hyundai Wia:lla

Lastux Oy - Hyundai Wia

Lasse Tuominen, Machineryn Juha Parri ja koneistaja Samuel Paimen uuden vinojohteisen Hyundai Wia L5100LY CNC-sorvin äärellä.

Lastux Oy etenee hurjassa vauhdissa ja juuri valmistuneita toimitiloja täytetään uudella teknologialla. Sorvirintamalla uutta tekniikkaa edustaa Machineryn toimittama vino­johteinen pyörivillä työkaluilla ja Y-akselilla varustettu Hyundai Wia L5100LY.

Sastamalassa toimivalla Lastux Oy:lla on suuri harppaus käynnissä. Yrityksen omat uudet vajaan 1500 m2:n tilat ovat viimeistelyä vaille valmiina, ja tuotantokin on jo aloitettu hienoissa puitteissa. Siirtymä uusiin tiloihin toteutettiin varsin hallitusti.
– Missään vaiheessa tuotantomme ei pysähtynyt, ja asteittainen tuotannon aloitus Vammaksentien uusissa tiloissa on onnistunut hallitusti suunnitelmiemme mukaan noin kuukaudessa, kertoo yrittäjä Lasse Tuominen.

Uudet tilat kasvun mahdollistajana

Lastuxin tuotanto oli aiemmin hajautettu kahteen eri paikkaan ja lisäksi hitsaukset tehtiin alihankkijoiden tiloissa. – On sanomattakin selvää, että kaikkien toimintojen saaminen saman katon alle tehostaa toimintaamme. Osien kuljettelun tarve vähenee ja muutenkin ajelu pisteestä toiseen vei aiemmin aikaa. Myös tuotannon suunnittelua voidaan nyt toteuttaa huomattavasti paremmin ja kustannustehokkuutemme paranee. Myös palveluvalikoimamme laajenee, esimerkiksi hitsaukselle on uusissa tiloissamme huomattavasti paremmat fasiliteetit. Isommat tilat mahdollistavat myös isompien koneiden hankinnat. Ja totta kai uudet tilat parantavat työskentelyolosuhteita ja parantavat työhyvinvointia. Olemme olleet myös mukavassa kasvussa ja uudet tilat antavat mahdollisuuden kasvaa myös jatkossa, kiteyttää Tuominen uusien toimitilojen mukanaan tuomat hyödyt, ja jatkaa:
– Isot uudet tilat antavat paremman mahdollisuuden koko valmistusketjumme koneistus-, hitsaus- ja kokoonpanotöiden toteutukselle.

Tuomisen mainitsemalle kasvulle tilaa todellakin tarvitaan, sillä yrityksen kasvuvauhti on ollut todella hurjaa: vuoden 2021 1,1 miljoonan liikevaihto kasvoi viime vuoden ennätyslukemiin 2 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna edetään jo lähes kolmen miljoonan euron vauhtia!

Erikoisosaamista vaativat kappaleet

– Teemme sen, mitä muut eivät osaa tai ennätä, protokappaleista pieniin, alle 10 kappaleen sarjoihin. Toki isompiakin sarjoja tehdään. Kokoluokat ovat muutaman gramman painoisista aina 5000 kg kappaleisiin. Meidän erikoisosaamisaluettamme ovat vaativat kappaleet, työvälineet ja muotit koko metallin materiaalikirjolla aina muoveihin saakka. Tekemisemme on todella monimuotoista hyvinkin laajalle, eri toimialoja edustavalle asiakaskunnalle. Esimerkkinä mainittakoon yksittäiset varaosahammaspyörät, joissa on sisä- ja ulkopuolisia hammastuksia, kertoo Tuominen.
– Pyrimme hajauttamaan työt, ettemme olisi liikaa kenenkään asiakkaan varassa. Isoimmat asiakkaamme ovat luokkaa 20 % liikevaihdostamme. Painopisteet vaihtelevat maailman tilanteen mukaan, ja eri asiakkaat pitävät työssä kiinni eri aikoina.

Uusi halli omin voimin

Tuominen toteutti rakennushankkeen kustannustehokkaasti. – Toteutimme rakennushankkeen ilman ulkopuolista rahoitusta. Teimme lähes kaiken itse maarakennustöitä myöten, jolla säästimme noin miljoona euroa. Myös uuden hallin rakennamme pääosin itse, vakuuttaa Tuominen.

Lisälaajennus jo suunnitelmissa

Vaikka uusi halli on vielä viimeistelyvaiheessa, on Tuomisella jo uudet tilalaajennussuunnitelmat mielessään. – Tontilla on 6000 m2 rakennusoikeutta, ja lisälaajennus on jo ajatuksissani. Lisätilaan sijoitettaisiin hitsaustyöt ja raskaampia koneita. Kokonaistoimituksiimme kuuluu myös levytöitä, joita olemme teettäneet alihankintana. Myös näihin toimiin uusia koneita on mahdollisuus hankkia tuleviin tiloihin. Jospa syksyllä polkaistaisiin tämä hanke käyntiin, avaa Tuominen lähitulevaisuuden suunnitelmia.

Lastux Oy - Hyundai Wia 2

Kappaleen asetus käynnissä. Hyundai Wia L5100LY -koneeseen mahtuu pyörähtelemään reilun metrin kokoinen kappale.

Hyundai Wia:lla lisää sorvausominaisuuksia

Lastuxilla on kolmisenkymmentä konetta, lankasahoista ja uppokipinäkoneista lähtien. Uusia tai uudenkarheita koneita tästä arsenaalista on kymmenkunta. Uusimpana vahvistuksena Lastuxin konevalikoimaan liittyi Hyundai Wia L5100LY.
– Yksi koneen valintakriteereistä oli saada laite nopeasti tuotantoon. Machinery onnistui tässä tehtävässä hyvin ja saimme Hyundain rivistöömme rakennushankkeemme mahdollistamissa aikapuitteissa toukokuussa, kiittelee Tuominen.

Lastuxin uusi Hyundai Wia on vinojohteinen neliakselinen CNC-sorvi varustettuna pyörivillä työkaluilla ja Y-akselilla. Koneessa on myös tukilaakerivalmius, joka on myös tarkoitus hyödyntää.
– Tämän koneen valintakriteereissä olivat kriteereinä hyvät sorvausominaisuudet pitkilläkin puomeilla ajettaessa, ja tarve hyödyntää isompia poria ja kierretappeja. Kymmenkunta konetta tähän tehtävään kartoitimme, joista loppusuoralle valikoitui kolme konetta. Mielestämme paras laite tarvitsemiimme vaativiin sorvauksiin löytyi Hyundai Wia:lta, josta löytyy tähän kokoluokkaan markkinoiden suurimmat, jopa yli metrin pyörintähalkaisijat, perustelee Tuominen konevalintaansa, ja jatkaa:
– Hyundai Wia L5100LY -malliin saa pitkän värinävaimennetun puomin kiinnitettynä kelkanrunkoon syvien reikien sorvausta varten. Koneeseen mahtuu pitkä, radiaalisuuntainen 160 mm pyörivä työkalu.

– Hinta oli toki yksi tärkeä valintakriteeri, mutta se ei ratkaissut tätä konevalintaamme. Vaikka kyse oli perussorvista, tämän koneen osto oli meille melko haasteellinen. Melkein jo toisesta koneesta kaupat kättelimmekin, mutta kuitenkin Hyundai Wia valikoitui meille parempien vaativien töiden sorvausominaisuuksiensa ansiosta. Koneistamme Hyundai Wia:lla runsaasti istukkamaisia kappaleita, jossa syviä reikiä on paljon. Tämän vuoksi koneelta vaaditaan tukevuutta, joten liukojohteet olivat yksi vaatimus konetta hankittaessa, kertoo Tuominen.
– Kyllä merkitystä oli myös tutulla ja luotettavalla kumppanilla. Machinery on minulle tuttu muun muassa vuoden 2018 Taitaja-tapahtumasta, johon Machinery toimitti koneet. Tuona vuonna toimin lajipäällikkönä koneistuskisassa. Kilpailin itsekin tuossa kisassa aikanaan, jolloin voitin Suomen Mestaruuden, sekä myös Euroopan mestaruuden. MM-kisoissakin on koneistusta tullut kisattua, muistelee Tuominen.
– Toki on myös hieno asia, että Machinery sijaitsee tässä melko lähellä meitä. Meillä onkin hyvä usko sekä maahantuoja Machineryyn että Hyundai Wia -koneen toimintavarmuuteen.

Uusille osaajille tilaa

– Tilanteemme on varsin positiivinen. Töitä on riittänyt koko ajan hyvin ja tilauskantaakin on tälläkin hetkellä mukavasti. Näkymääkin on varsin pitkälle. Näitä töitä meillä on toistakymmentä huippuosaajaa toteuttamassa, ja lisärekrytoinneille olisi tarvetta. Tälläkin hetkellä haemme hitsaajaa, ja hyville koneistajille on aina tilaa. Kannattaakin olla yhteyksissä, mikäli kiinnostaa liittyä osaksi kehitystarinaamme. Meillä on todella monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä, eli meillä on mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen. Olemme muutaman vuoden sisällä investoineet kolmella miljoonalla eurolla, jonka ansiosta meillä on työntekemiseen upeat puitteet ja uuden teknologian koneet, päättää Tuominen.

Alkuperäinen uutinen: Eurometalli 28.05.2024

Kiinnostuitko Hyundai CNC-sorveista? Katso tästä koko valikoimamme

Myynti

Juha Parri

Myynti - Lastuavat

040 181 7295

juha.parri@machinery.fi

Simo Rantanen
Simo Rantanen

Myynti - Lastuavat

044 775 4424

simo.rantanen@machinery.fi

Ajankohtaista

TunturiTec Oy:lle toimitettiin MebaSwing 320 DG-HS -metallivannesaha varustettuna keskiraskaalla X-way-rullaradalla ja moottoroidulla RV-mittavasteella.
| Metallintyöstökoneet

Uusi sahausratkaisu vauhdittaa TunturiTec Oy:n tuotantoa

Lue lisää

Metallintyöstö

Mekanio Oy ja Machinery MT Oy: X-way tuotesarja
| Metallintyöstökoneet

Onnistuneesta yhteistyöstä syntyy menestystarinoita

Lue lisää

Metallintyöstö

Monkey Deals viikot
|

Machinery rakentamisen Monkey Deals -viikot ovat käynnistyneet! -Tutustu hurjiin tarjouksiimme

Lue lisää

Rakentaminen