Työntekijäesittelyssä Timo

Timo

Timo on aloittanut metallintyöstökoneiden osastolla Tampereella helmikuussa 2021 ja hoitaa päätyönään varastoa ja ehtiessään sivuhommina varaosien myyntiä sekä asennustehtäviä.

Työpäivät ovat melko samankaltaisia, mutta työpäivän aikana tapahtuu paljon ja tekemistä riittää. Vaikka työ sisältää myös tietokoneen ääressä istumista, tulee työpäivän aikana liikuttua paljon; on varaosien vastaanottoa, hyllytystä, pakkaamista ja lähettämistä.

”Askelmittarin mukaan joinakin päivinä tulee jo puoleenpäivään mennessä 10 000 askelta täyteen”

Metallintyöstökoneisiin liittyviä varaosia hoitaa kolmen henkilön tiimi, mutta tiimirajat eivät ole kovin tiukat – muidenkin myyjien ja huoltopuolen työntekijöiden kanssa tulee tehtyä paljon yhteistyötä. Tiimi on todella auttavainen ja tukee aina tarvittaessa. Myös perehdytyksestä Timo antaa tiimille kiitosta. Vaan miten tiimi kuvailisi Timoa?

”Nauroivat, kun kysyin asiaa. Puhun paljon ja välillä asiaakin. Moni tykkää käydä juttelemassa, joten kaipa he ihan tykkäävät”

Työssään Timo pitää siitä, että se on siistiä sisätyötä verrattuna aikaisempiin töihin muun muassa alumiinin hitsauksen parissa. Lisäksi hän arvostaa mahdollisuutta oman työn tuunaamiseen. Jos varaston hoitamiseen alkaa jossain kohtaa kaipaamaan vaihtelua, voi roolia muokata sivutöiden avulla enemmän myynnilliseen suuntaan, huoltotöihin tai asennuksiin painottuvaksi. Mahdollisuuksia on monia.

Timo odottaa myös Machineryn työstökoneliiketoiminnan toimitilojen muuttoa Tampereen Pirkkalan uudelle kampukselle. Muutto on edessä tämän vuoden syyskuussa ja uusien toimitilojen myötä odotettavissa on, että päivän aikana otettujen askeleiden määrä saadaan pienemmäksi toimintojen järkevämmällä sijoittelulla. Timon täytyykin siis keksiä uusia keinoja hyötyliikkumiseen.

Tällä hetkellä parasta vastapainoa työlle on Timon mukaan lasten tukeminen harrastustoiminnassa, josta esimerkkinä hän mainitsee poikansa jääkiekkojoukkueen huoltajana toimimisen.

Olipa mukava jutella Timon kanssa – kiitämme häntä haastattelusta ja toivotamme mukavaa kesää!

Ajankohtaista

Machinery olosuhdekalusto lämmitys kuivatus ja valaistus
|

Machineryn olosuhdekalustosta lämpöä sekä valoa pimenevään ja kylmenevään kauteen

Lue lisää

Rakentaminen

| Rekrytointi

Haussa projektipäällikkö varavoimamyyntiin

Lue lisää

Rekrytointi

Machinery jakautuminen
|

Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja

Lue lisää

Metallintyöstö