Työntekijäesittelyssä Kim
Työntekijöiden esittelyvuorossa on Kim, joka on aloittanut Machineryllä Business Controllerina vuonna 2019. Työt alkoivat tuntityönä opiskeluiden ohella, mutta sittemmin Kim vakinaisti paikkansa Machineryn talousosaajana, ja opinnotkin ovat jo viittä vaille valmiina. Kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen Aalto-yliopistosta on edessä keväällä.
Tehtäväänsä Kim kuvailee monipuolisesi ja mielenkiintoiseksi. Päivien ja viikkojen sisällöt vaihtelevat, mutta kuukausitasolla tietyt rutiinit toistuvat. Yhtenä päivänä Kim laskee tuoteryhmien tai projektien kannattavuuksia ja toisena on mukana raportointijärjestelmän käyttöönotossa ja testauksessa. Joka kuukausi suljetaan kirjanpito ja raportoidaan lukuja eteenpäin.
”Parasta tehtävässä on se, että saan tukea liiketoimintaa päätöksenteossa taloudellisen laskennan avulla ja olla lähellä liiketoimintaa.”
Machinery kuuluu Boreo-konserniin ja Kim kuuluu osaksi konsernin taloustiimiä, johon myös muiden konsernin liiketoiminta-alueiden Business Controllerit kuuluvat – pian tiimissä aloittaa uusi henkilö Ruotsissa. Tiimin rutiinit alkavat vasta muotoutua, mutta jo nyt tiimin tuesta ja ajatuksien jakamisesta on ollut apua.
Machineryssä Kimin mukaan parasta on matala hierarkia ja se, ettei ole turhaa byrokratiaa. Toimistolla on hyvä tekemisen meininki. Oppimiskäyrä on ollut jyrkkä ja oppia on kertynyt niin toimialasta, johtamisesta kuin työelämästä ylipäätäänkin. Monet Machineryn työntekijät ovat viihtyneet talossa todella pitkään ja myös yrityksen oma historia on pitkä – se tuo Kimin mukaan oman hyvän mausteensa kulttuuriin ja tekemiseen.
Työn vastapainoksi Kim viihtyy hiihtoladuilla. Munkkivuoden hiihtoladuilla on ollut kansan kasvaneesta hiihtoinnostuksesta huolimatta hyvin tilaa, ja onneksi luntakin on tänä talvena riittänyt. Virheen Kim sanoo tehneensä siinä, että hankki luistelusukset perinteisten sijaan ja arvelee, että perinteinen tyyli olisi hieman rennompi tapa edetä ladulla. Toivotamme Kimille hyvää luistoa laduille ja onnittelemme jo tässä vaiheessa tulevaa maisteria!
Ajankohtaista
Rakentaminen
Rekrytointi
Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja
Lue lisääMetallintyöstö