Boreo vahvistaa Teknisen Kaupan -liiketoimintaansa ostamalla Pronius Oy:n
Viime viikolla 27.1.2022 Boreo Oyj allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaisesti se ostaa Pronius Oy:n koko osakekannan yhtiön toimitusjohtaja Kari Lehtomaan omistamalta yhtiöltä. Yhtiö jatkaa kaupan jälkeen operointia itsenäisesti osana Boreo-konsernin Tekninen Kauppa -liiketoiminta-aluetta ja Kari Lehtomaa jatkaa Proniuksen toimitusjohtajana. Pronius toimii hitsaustekniikan tuotteiden ja järjestelmäratkaisujen virallisena jakelijana Suomessa ja sen odotetaan luovan synergiamahdollisuuksia erityisesti Machineryn metallintyöstökoneliiketoiminnan kanssa.
”Toivotamme Proniuksen lämpimästi tervetulleeksi Boreo-konserniin ja lähdemme innostuneina tukemaan yhtiön kehitystä yhdessä Kari Lehtomaan johtaman organisaation kanssa. Proniuksella on pitkäaikainen vahva asema sen asiakkaiden kumppanina Suomessa, joka tukeutuu Froniuksen asemaan hitsausalan maailmanlaajuisena teknologiajohtajana ja markkinajohtajana Euroopassa. Tämä yritysosto on hyvä osoitus liiketoimintamallimme toimivuudesta ja houkuttelevuudesta yrittäjille ja se täyttää erinomaisesti asettamamme kriteerit nykyisiä liiketoimintoja täydentäville add-on yritysostoille. Pronius vahvistaa Tekninen Kauppa -liiketoiminta-aluettamme ja luo synergiamahdollisuuksia erityisesti Machineryn työstökoneliiketoiminnan kanssa. ” sanoo Boreon toimitusjohtaja Kari Nerg.
Pronius lyhyesti
Vuonna 2009 perustettu Pronius toimii Fronius International GmbH:n hitsaustekniikan tuotteiden ja järjestelmäratkaisujen virallisena jakelijana Suomessa. Yhtiö toimii sen asiakkaiden kumppanina tuotteiden elinkaaren aikana ja sen palveluvalikoima kattaa maahantuonnin, varastoinnin, uusien tuotteiden myynnin ja jakelun sekä huolto- ja varaosapalvelut. Yhtiön avainasiakkaita ovat muun muassa konepaja- ja valmistavassa teollisuudessa toimivat suomalaiset yritykset. Pronius työllistää 4 henkilöä ja sen toiminnot sijaitsevat Tampereella, Suomessa. Yhtiön liikevaihto 31.8.2021 päättyneellä tilikaudella oli noin 5,5 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 1,2 miljoonaa euroa.
Ajankohtaista
Rakentaminen
Rekrytointi
Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja
Lue lisääMetallintyöstö