Työntekijäesittelyssä Seppo

Seppo

Seppo työskentelee huoltoteknikkona Machineryn Tampereen toimipisteellä.

”Aloitin työt Machineryssä vuonna 2006. Olin toiminut edellisessä työpaikassani työkalunvalmistajana eli olin tottunut käyttämään Machineryssä myytäviä ja huollettavia koneita. Machineryyn siirtymisen myötä rupesin korjaamaan, asentamaan ja modernisoimaan Machineryn päämiesedustusten mukaisia käytettyjä koneita. Olen koulutukseltani tuotantotekniikan mekaanikko – tämä koulutus tarjosi perustan työlle, mutta olen pitkälti kuitenkin hankkinut ammattitaitoni opettelemalla asiat työtä tekemällä. Minulla on vahva halua oppia uutta ja tykkään rakennella erilaisia laitteita.

Alkuvaiheessa työ piti sisällään paljon matkustamista – hain asiakkailta käytettyjä koneita korjaukseen ja vein uusia perille kuorma-autolla. Muutaman vuoden päästä laajensin osaamistani cnc-puolella uusiin jyrsinkoneisiin, sorveihin, hiomakoneisiin ja levyntyöstökoneisiin ja aloin tehdä asiakasrajapinnassa näiden käyttöönottoja itsenäisesti. Kuorma-auton myytyämme siirryin täyspäiväiseksi asentajaksi. Vuosien 2015-2022 aikana toimin myös työnjohdollisissa tehtävissä, huollon työnjohtajana.

Machineryssä on erityisen hienoa meidän ainutlaatuinen me-henkemme, joka on syntynyt pitkän historian myötä. Tämä ei ole työpaikka, jossa käydään töissä kahdeksasta neljään, vaan enemmänkin toinen perhe, jonka kesken teemme ruokaa porukalla ja juhlitaan erilaisia tapahtumia. Vapaa-ajan harrastukseni vuoksi toimin usein DJ:nä ja juontajana yrityksemme juhlissa, mikä on hauskaa. Kaiken kaikkiaan meillä yhteisöllisyys on vahvaa ja ilmapiirimme on kannustava. Vaikka yhtiössämme on tapahtunut muutoksia vuosien aikana, työyhteisöllemme tyypillinen tuttavallisuus ja ystävällisyys eivät ole hävinneet mihinkään.

Koen päässeeni etenemään urallani Machineryssä pitkälle, vaikka minulla ei ole yliopistotutkintoa. Kun on halua opetella asioita ja löytyy tahtoa, niin kaikki on mahdollista. Työnantaja myös tarjoaa tukea sekä koulutusta työnjohdollisiin tehtäviin. Vapaa-ajan virkistäytymistä tukee työsuhde-etuutena saatava EazyBreak-kulttuurietu, jota voidaan hyödyntää monipuolisesti harrastamiseen ja vapaa-ajan virikkeisiin. Meillä on myös muutenkin jatkuvasti oppisopimusopiskelijoita ja työssäoppijoita talossa eli kasvatamme junioreista ammattilaisia. Ison talon resurssit mahdollistavat tämän, sillä pystymme tarjoamaan tukea uuden opetteluun.”

 

Ajankohtaista

Machinery Mt jouluntoivotus
|

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Lue lisää

Metallintyöstö

Piristeel Oy - SafanDarley E-Brake särmäyspuristin
| Metallintyöstökoneet

Viimeisiä asennuksia ennen joulua: SafanDarley E-Brake 35-1250 särmäyspuristin Piristeelille

Lue lisää

Metallintyöstö

Machinery joulukeräys Pelastakaa lapset
|

Machinery mukana tuomassa jouluiloa lapsille

Lue lisää