Yleiselektroniikka jatkaa toimintojen uudelleenjärjestelyjen toteutusta ja keskittää toimintojaan pääkaupunkiseudulla

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ             Sijoittajauutinen 27.10.2020 klo 15:00

Yleiselektroniikka-konserni on solminut OP-Henkivakuutus Oy:n kanssa viisivuotisen toimitilojen vuokrasopimuksen Vantaalla osoitteessa Ansatie 5 sijaitsevaa kiinteistöä koskien. Sopimuksen myötä Yleiselektroniikka Oyj:n ja Noretron Komponentit Oy:n pääkaupunkiseudun päätoimipisteet siirtyvät vuoden 2021 ensimmäisen kvartaalin aikana Ansatielle, jossa Machinery Oy on toiminut viimeiset vuodet.

Lisäksi Yleiselektroniikka-konserni on solminut Barona Varastopalvelut Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen, jonka mukaisesti konserni ulkoistaa Yleiselektroniikka Oyj:n, Machinery Oy:n ja Noretron Komponentit Oy:n varastotoiminnot Baronalle. Samassa yhteydessä Yleiselektroniikka Oyj:n varastotyöntekijät siirtyvät Barona Varastopalvelut Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Toteutetut toimenpiteet ovat osa Yleiselektroniikka-konsernin kesällä 2020 käynnistettyä toiminnan tehostamisohjelmaa, jossa suunnitellaan Yleiselektroniikka- ja Machinery- liiketoimintayksikköjen prosessien osittaista yhdistämistä. Tehostamisohjelman tavoitteena on vahvistaa konsernin kustannuskilpailukykyä sekä valmistaa konsernia kasvua varten. Ohjelmalla tavoitellaan aiemmin tiedotetun (pörssitiedote 6.8.2020 ja pörssitiedote 28.9.2020) mukaisesti vähintään 1,5 milj. euron suuruisia vuotuisia kustannussäästöjä.

Espoossa, 27. päivänä lokakuuta 2020 Yleiselektroniikka Oyj

Kari Nerg Toimitusjohtaja

 

Jakelu:

Helsingin pörssi

keskeiset tiedotusvälineet, www.yeint.fi

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kari Nerg
+358 44 341 8514

 

Yleiselektroniikka konserni lyhyesti:

Yleiselektroniikka-konserni on Helsingin pörsissä listattu yhtiö, joka muodostuu kahdesta liiketoimintayksiköstä; elektroniikkateollisuuden alalla toimivasta Yleiselektroniikasta ja teollisuuden ja rakentamisen alalla toimivasta Machinerystä. Konsernin pro forma- liikevaihto vuonna 2019 oli 111,8 milj.€ ja se työllistää noin 330 henkilöä – Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Vuonna 1969 perustettu Yleiselektroniikka on Pohjois-Euroopan vanhimpia ammattielektroniikan myynti- ja jakeluyrityksiä. Päätuotteita ovat elektroniikan komponentit sekä mittaus- ja testauslaitteet ja asiakkaita elektroniikan valmistajat, huollot sekä tutkimus & tuotekehitys. Suomen ulkopuolella Yleiselektroniikka tunnetaan YE International nimellä.

Machinery on vuonna 1911 perustettu suomalainen tekninen tukkukauppa, joka tarjoaa markkinan johtavien päämiesten työkaluja ja -koneita, sekä ratkaisuja teollisiin koneisiin, generaattoreihin ja rakennuskoneisiin. Lisäksi Machinery tarjoaa sopimuskumppaneidensa tuotteiden kunnossapitoa ja huoltoa sekä asennettuja ratkaisuja.

Ajankohtaista

Machinery jakautuminen
|

Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja

Lue lisää

Metallintyöstö

Fanuci laserhitsaus
| Laserhitsaus

Laserhitsauksella tehokkuutta tuotantoon

Lue lisää

Metallintyöstö

|

Piristeel Oy eliminoi särmäyksen pullonkauloja SafanDarley Mini Cell -särmäysrobottisolulla

Lue lisää

konetoimitukset