Swanlift-nivelteleskooppinostin toi uuden ulottuvuuden markkinoille vuonna 2022
Kotimainen innovaatio Swanlift-nivelteleskooppinostin on saanut erittäin positiivisen vastaanoton ja osoittautunut erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Koneen suunnittelussa on erityisesti kiinnitetty huomiota ohjattavuuteen, helppokäyttöisyyteen ja kestävyyteen. Swanlift-nivelteleskooppinostin on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Machineryn ja nokialaisen konevalmistajan Mekorak Engineering Oy:n kanssa.
Swanliftin tuotekehityksessä ja myynnissä vahvasti mukana oleva Seppo Halme Machineryltä kertoo: ”Alun perin Swanliftin suunnittelu ja tuotanto aloitettiin asiakkaiden toiveesta saada tehokas ja nykyaikainen, mutta kuitenkin helppokäyttöinen nostin. Tärkeimpiä ominaisuuksia olivat päivitettävä väyläohjaus ja tehokas akkukäyttö. Nostimen akussa riittääkin tehoa koko työpäivän ajaksi ja tarvittaessa sitä voidaan ladata myös työn aikana. Näiden lisäksi painotettiin lyhyttä hinauspituutta, mahdollisimman suurta sivu-ulottuvuutta ja tukijalkojen ja siirtomoottoreiden käyttöä sekä alhaalta että korista. Nostimen energiansiirtoketju on täysin suojattu helposti irrotettavalla koteloinnilla, mikä suojaa ketjua vaurioilta mutta mahdollistaa vaivattoman huollon.”
”Olemme toimittaneet 18ZB:tä sekä vuokraamoille että asennusliikkeille, ja vastaanotto on ollut positiivista, jopa innostunutta. Tulemme kehittämään seuraavaksi Swanlift 18ZB:lle pikkuveljen tulevan talven aikana ensi kevään markkinoille, asiakkaiden toiveita kuunnellen.”
Kiitosta akkukäyttöisyydestä ja ulottuvuudesta
Rakennuskonevuokraamo Ojamart Oy otti ensimmäisten joukossa Swanlift 18 ZB -nivelteleskooppinostimen valikoimaansa ja se on ollut vuoden päivät käytössä. Ojamartin toimitusjohtaja Juha Ojala kertoo, että kone on saanut asiakkailta erityisesti kiitosta akkukäyttöisyydestään ja ulottuvuudestaan. Yhteistyö Machineryn ja valmistajan kanssa on sujunut erinomaisesti.
Swanlift-nivelteleskooppinostin tarjoaa tarkat ja portaattomat liikkeet koneen väyläohjauksen avulla. Koneessa on nivelteleskooppipuomi ja kääntyvä työkori, jotka mahdollistavat ulottuvuuden myös haastaviin kohteisiin. Sivu-ulottuma on jopa 12 metriä, ja koneen kuljetuspituus on optimoitu mahdollisimman lyhyeksi, jotta se sopii vaivatta myös ahtaisiin kohteisiin. Lisäksi akkukäyttöinen kone on hiljainen ja päästötön. Swanlift-nivelteleskooppinostin on suunniteltu erittäin helppokäyttöiseksi yksinkertaisen ohjauksen avulla. Kaikki ohjausliikkeet on merkitty selkeästi, ja koneen siirto onnistuu ilman tarvetta poistua työkorista.
Swanlift-nivelteleskooppinostin tarjoaa tehokkaan, monipuolisen ja ympäristöystävällisen työkalun rakentamiseen, asennuksiin sekä erilaisiin huoltotöihin korkeuksissa. Kokonaisuutena Swanlift-nivelteleskooppinostin on osoittautunut erinomaiseksi lisäykseksi konevalikoimaan, ja se vastaa vaativiinkin tarpeisiin.
Lue alkuperäinen uutinen: Europörssi 12.10.2023
Myynti
Ajankohtaista
Rakentaminen
Rekrytointi
Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja
Lue lisääMetallintyöstö