Nimityksiä Yleiselektroniikka-konsernin johtoryhmässä ja uuden johtoryhmän perustaminen

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 1.10.2020 klo 19:00

Yleiselektroniikka-konserni vahvistaa organisaatiotaan strategian toteuttamiseksi ja kasvun vauhdittamiseksi. Yhtiö on nimittänyt Aku Rumpusen konsernin talous- ja rahoitusjohtajaksi sekä Mari Kataran konsernin henkilöstöjohtajaksi. Lisäksi konserni muodostaa uuden johtoryhmän.

Aku Rumpunen (KTM, FM) on nimitetty 5.10.2020 alkaen Yleiselektroniikka-konsernin talous- ja rahoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Rumpunen on muun muassa toiminut aiemmin Cramo-konsernin talous- ja rahoitusjohtajana sekä konsernin johtoryhmän jäsenenä. Nimityksen yhteydessä Rumpunen on hankkinut 20 000 kpl Yleiselektroniikka Oyj:n osaketta yhtiön pääomistajalta Preato Capital AB:lta.

Mari Katara (KTM) on nimitetty 26.10.2020 alkaen Yleiselektroniikka-konsernin henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän siirtyy Yleiselektroniikan henkilöstöjohtajan toimeen OP Ryhmään kuuluvien Pohjola Sairaalan ja OP-Henkivakuutuksen henkilöstöasioiden vastaavan päällikön toimesta. Nimityksen yhteydessä Katara on hankkinut 4 000 kpl Yleiselektroniikka Oyj:n osaketta yhtiön pääomistajalta Preato Capital AB:lta.

Janne Silvennoinen (DI), konsernin Machinery-liiketoimintayksikön liiketoimintajohtaja, on nimitetty konsernin johtoryhmän jäseneksi 5.10.2020 alkaen.

Konsernin uusi johtoryhmä 5.10.2020 alkaen koostuu seuraavista henkilöistä:

  • Kari Nerg, konsernin toimitusjohtaja ja Yleiselektroniikka-liiketoimintayksikön liiketoimintajohtaja (Chief Executive Officer)
  • Aku Rumpunen, konsernin talous- ja rahoitusjohtaja (Chief Financial Officer)
  • Mari Katara, konsernin henkilöstöjohtaja (Senior Vice President, Group HR), 26.10.2020 alkaen
  • Janne Silvennoinen, Machinery-liiketoimintayksikön liiketoimintajohtaja (Senior Vice President, Head of Machinery Business Area)

”Olen erittäin tyytyväinen sekä Akun, Marin että koko uuden johtoryhmän nimityksestä. Toivotan Akun ja Marin lämpimästi tervetulleeksi kasvavaan konserniimme. Heidän laaja osaamisensa ja kokemuksensa tukee erinomaisesti tavoitteitamme yhtiön kehittämiseksi. Olen vakuuttunut, että tällä johtoryhmällä meillä on erinomaiset edellytykset toteuttaa strategiaamme ja vahvistaa kasvualustaamme”, sanoo konsernin toimitusjohtaja Kari Nerg.

Espoossa, 1. päivänä lokakuuta 2020

Yleiselektroniikka Oyj

Kari Nerg
Toimitusjohtaja

Jakelu:
Helsingin pörssi
keskeiset tiedotusvälineet,
www.yeint.fi Pörssitiedote

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Nerg
+358 44 341 8514

Yleiselektroniikka konserni lyhyesti:

Yleiselektroniikka-konserni on Helsingin pörsissä listattu yhtiö, joka muodostuu kahdesta liiketoimintayksiköstä; elektroniikkateollisuuden alalla toimivasta Yleiselektroniikasta ja teollisuuden ja rakentamisen alalla toimivasta Machinerystä. Konsernin pro forma- liikevaihto vuonna 2019 oli 111,8 milj.€ ja se työllistää noin 330 henkilöä – Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Vuonna 1969 perustettu Yleiselektroniikka on Pohjois-Euroopan vanhimpia ammattielektroniikan myynti- ja jakeluyrityksiä. Päätuotteita ovat elektroniikan komponentit sekä mittaus- ja testauslaitteet ja asiakkaita elektroniikan valmistajat, huollot sekä tutkimus & tuotekehitys. Suomen ulkopuolella Yleiselektroniikka tunnetaan YE International nimellä.

Machinery on vuonna 1911 perustettu suomalainen tekninen tukkukauppa, joka tarjoaa markkinan johtavien päämiesten työkaluja ja -koneita, sekä ratkaisuja teollisiin koneisiin, generaattoreihin ja rakennuskoneisiin. Lisäksi Machinery tarjoaa sopimuskumppaneidensa tuotteiden kunnossapitoa ja huoltoa sekä asennettuja ratkaisuja.

Ajankohtaista

| Rekrytointi

Haussa projektipäällikkö varavoimamyyntiin

Lue lisää

Rekrytointi

Machinery jakautuminen
|

Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja

Lue lisää

Metallintyöstö

Fanuci laserhitsaus
| Laserhitsaus

Laserhitsauksella tehokkuutta tuotantoon

Lue lisää

Metallintyöstö