Mittava huoltoprojekti ammattiopisto Lappialle

Machinery on päässyt mukaan mittavaan projektikokonaisuuteen, kun Kemin ja Tornion ammattikoulut yhdistyivät. Lappia koulutuskuntayhtymä tarvitsi apua vanhojen koneiden uusinnassa sekä huollossa ja Machinery pääsi huoltamaan manuaalisorvit. Huolto ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen perushuolto, vaan koneille tehtiin syvällinen ja kattava kunnostus. Sorvien kiilat putsattiin ja uusittiin tarvittaessa, mittalaitteet sekä turvalaitteet tarkistettiin ja kunnostettiin, kaikki ruuvit, mutterit, kyltit, tassut sekä verhot uusittiin tarpeen vaatiessa ja kaiken tämän lisäksi koneet maalattiin Trensin harmaan ja valkoisen sävyillä.

Tähän urakkaan kului aikaa ja Machineryltä oltiin paikan päällä viikon verran, jonka lisäksi kymmenen Trens SN32 ja SN40 sorveja kuljetettiin kolmella rekalla Tampereen Koneareenalle. Koneista näki, että ne olivat olleet koulukäytössä ja näin ollen huollolle oli todellakin tarvetta. Tampereen huollon tiimi teki ahkerasti töitä, jotta tiukka aikataulu saatiin pidettyä ja koneet saatiin asennettua taas paikoilleen koulujen alkaessa. 

Projekti ei kuitenkaan ole vielä täysin ohi, vaan jatkuu yhä muutaman koneen kunnostuksella.

Ammattiopisto Lappiaan voit tutustua lisää täällä.

Myynti

Seppo Hirvonen

Huoltoteknikko
Tampere

0444254052

seppo.hirvonen@machinery.fi

Ajankohtaista

Moottorimallit IMO3 cummins päästö
| Moottorit

Cummins tuo IMO Tier III -päästövaatimukset täyttävän SCR-ratkaisun myös pienempiin merimoottoreihin

Lue lisää

Moottorit

| Varavoima

Tervetuloa Kainuun Huoltopisteen avajaisiin – 9.10.2026

Lue lisää

Tapahtumat

Varavoimakone vuokralla kohteessa
| Varavoima

Toimitimme varavoimakoneen vuokralle kohteeseen osana varavoimaprojektia

Lue lisää

Varavoima