Lisää jyrsintäkapasiteettia Jokke-Koneistukselle – Jämerä pystykarainen pikatoimituksena
Mitä nopeammin sen parempi, tuumattiin Jokke-Koneistuksella alkuvuodesta, kun yritys tarvitsi nopeasti yhden suorituskykyisen pystykaraisen koneistuskeskuksen kapasiteettiaan täydentämään. Hyundai-Wia KF5600 oli yrityksellä toiminnassa viikon päästä tilauksesta.
Jokke-Koneistus Oy on Ähtärissä toimiva konepaja. Alihankintatöitä tehdään, isoja asiakkaita on muutama ja sitten koko joukko pienempiä monella teollisuuden sektorilla. Yrityksen perusti ammattikoulussa opettajana toiminut Jouko Paloneva vuonna 1989. Yritys alkoi opettajan sivutöinä, mutta asiakkaita löytyi ja työt lisääntyivät varhain siinä määrin, että sivutöistä tulikin jo hyvin pian päätoimi.
Yhden CNC-sorvin pajasta on kasvanut vuosien mittaan kokonaisvaltaisesti toimiva ja konekannaltaan monipuolinen metallin alihankintayritys. ”Asiakkaat arvostavat palvelua yhdeltä taholta. Avarrukset, jyrsinnät, sorvaukset ja suurnopeuskoneistukset teemme itse, muissa asiaan liittyvissä toiminnoissa palvelee verkostomme. Sitä kautta onnistuvat myös esimerkiksi levytyöt, pinnoitukset ja karkaisut”, Kalle Paloneva sanoo.
Kalle Paloneva on luotsannut yritystä sukupolvenvaihdoksen jälkeen vuodesta 2010. Perheyrityksen toinen omistaja on velimies Ville Paloneva. Myös Asko Virolainen on osakkaana yrityksessä. Jokke-Koneistus toimii Ähtärissä viime vuosikymmenen puolivälissä laajennetussa hallissa, mihin mahtuu myös iso materiaalivarasto.
”Osaaminen, tehokkuus ja toimitusnopeus ovat pärjäämisen elementit. Niitä vaaditaan, jotta kappaleet saadaan toimitettua asiakkaalle laadukkaasti ja sovitun aikataulun mukaisesti”, Kalle Paloneva sanoo.
Lisääntyneet jyrsintätyöt
Jokke-Koneistus tekee moninaisia töitä, mutta perinteisimmin yrityksen toiminnoissa on korostunut akselityyppinen tuotanto. Sorvaustöiden lisäksi viime aikoina tekemistä on riittänyt kovasti myös jyrsinnän puolella, ja lisääntyneen kysynnän myötä taloon on hankittu myös lisää tämän sektorin konekantaa. Jyrsinnöissä päästään viiden metrin kokoluokkaan saakka.
Alkuvuodesta Jokke-Koneistuksella kaivattiin jälleen täydennystä jyrsintäkapasiteettiin ja työt sanelivat sen, että mitä nopeammin uusi koneistuskeskus toimintaan Ähtärissä saataisiin, aina parempi. Jokke-Koneistuksen konetoimittajiin kuuluu Machinery, ja sen edustamia Hyundai-Wian koneita oli tämän vuoden alkuun mennessä toimitettu parin vuoden sisään taloon jo kaksikin kappaletta, koneistuskeskusmalli F650/50 sekä kookkaan koneistuksen CNC-sorvi L700MA.
”Hyundai-Wian koneet, niiden tuki- ja huoltotoimintojen sujuvuus ovat olleet meille myönteinen kokemus. Sen myötä huomio myös tämän uuden koneistuskeskuksen hankinnassa hakeutui nopeasti tämän saman konevalmistajan suuntaan”, kertoo Paloneva.
Soitto Machinerylle ja ratkaisu löytyikin sähäkästi nopeaan toimitukseen valmiina Koneareenalta Tampereelta, korealaisvalmistajan uuden sarjan pystykarainen koneistuskeskus KF5600. ”Asiaa täytyi hetki miettiä, koska ajattelimme aluksi hieman kookkaampaa konetta. Nopea toimitus kuitenkin ratkaisi ja asia oli sillä selvä. Kone saapui nopeasti tänne ja lastu lensi jo viikon päästä tilauksesta”, Paloneva sanoo.
Tukeva ja nopea paketti
KF5600 edustaa Hyundai-Wian uudistunutta mallistoa ja sen työalue on nyt koneen aiempaa sukupolvea isompi, X-liike koneessa on nyt 1100 mm, Y 560 mm ja Z 520 mm. Varustukseen kuuluvat myös suurnopeustyöstön mahdollistava built-in -kara BBT40 15 000 rpm ja lineaarirullajohteet. Tukevarakenteinen kone on myös pikaliikkeiltään ja työkalunvaihdoiltaan aiempaa nopeampi.
”Yksi keskeinen muutos aiempaan on parantunut lastunpoisto. Työalueen suojien muotoilun myötä lastut saadaan poistettua työalueelta tehokkaasti”, Machineryn Kari Raivonen sanoo.
Kalle Palonevan mukaan koneen nopea toimitus oli hankinnassa ydinasia, mutta asennuksen jälkeen kone on käytössä osoittautunut myös muuten päteväksi valinnaksi. ”Itse asiassa se on meille juuri sopiva kone. Koneen nopeuden ja tukevuuden olemme laittaneet myönteisinä seikkoina merkille. Tukevuus merkitsee tarkkaa koneistusta”, sanoo Kalle Paloneva.
Jokke-Koneistuksella töitä riittää mukavasti. Korona-aika ei talon tekemisiin ole vaikuttanut ja myös jatko näyttää etenevän suotuisasti. Nyt 12 henkilöä työllistävä yritys tekee liikevaihtoa noin 2,2 miljoonan euron vuositasolla. ”Kovin pitkään ei tietenkään asioita voi tietää, mutta loppuvuosi aikanakin näyttää vahvalta tekemisen meiningiltä. Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet nopeasti, mutta toivon mukaan tilanne sen osalta vakiintuu. Joka tapauksessa, myönteinen vire jatkuu”, Paloneva sanoo.
Myös investoinnit Ähtärissä jatkuvat ja jyrsinnän konekanta päivittyy tämän vuoden puolella lisää. Yksi uusi kookkaampi koneistusyksikkö on tilauksessa.
Uutinen on julkaistu alunperin 14.6. Konekuriirissa, kirjoittajana Kari Harju.
Ajankohtaista
Rakentaminen
Rekrytointi
Machinery Oy jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yritykseksi: Machinery Oy ja Machinery MT Oy – Tavoitteena parantaa asiakaslähtöisyyttä sekä selkiyttää sisäisiä prosesseja
Lue lisääMetallintyöstö