Altrad on maailman johtava teollisuuspalveluiden tarjoaja, tuottaen ratkaisuja pääasiassa öljy- ja kaasuteollisuudelle, sekä energia-, voima-, prosessi- ja ympäristösektoreille.
Yrityksen on perustanut Mohed Altrad Montpellierissä, Ranskassa vuonna 1985 ja hän on vieläkin yrityksen toimitusjohtaja. Viimeisen 30 vuoden aikana yrityksestä on kasvanut merkittävä toimitsija rakennusalan laitteiden valmistus- ja jakelualalla. Vuosina 2015-2017 yrityksen koko kolminkertaistui kolmen johtavan eurooppalaisen teollisuuspalveluyrityksen oston vuoksi. Yritykset olivat hollantilainen Hertel, ranskalainen Prezioso Linjebygg ja brittiläinen Cape. Nämä kolme suurta toimintaa täydentävät jo merkittävää luetteloa teollisuuspalvelujen tarjoamiseen erikoistuneista yrityksistä: Altrad Services on nykyään monien Altrad-yhtiöiden onnistunut integraatio. Konserniin kuuluu myös Poujad ja Comi service.
Yritys on myös rakennusteollisuuden johtava tarvikkeiden tarjoaja. Konsernin monialaiset palvelut vaihtelevat suunnittelusta ja teknisistä palveluista huoltoon, liityntäratkaisuihin ja alan johtajille suunnattuihin erikoispalveluihin.
Konsernin pääkonttori sijaitsee Ranskassa ja yritys työllistää 42 000 henkilöä. Yritys omistaa myös vakiintuneita kansainvälisiä tuotemerkkejä mm. Cape, Hertel ja Prezioso Linjebygg.
Rakennustelinejärjestelmät
Tytäryhtiöidensä kautta Altrad-konserni suunnittelee, valmistaa ja tarjoaa laadukkaita ja innovatiivisia rakennustelineitä, jotka ovat teknisesti turvallisia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin.
Valikoima sisältää rakennusteollisuuteen tarkoitetut rakennustelineet, jotka soveltuvat erinomaisesti muuraus-, puu- ja kivirakenne projekteihin. Suurin osa yrityksen asiakkaista ovat rakennusalan ammattilaisia, sekä vuokraus- ja asennusyritykset, sekä tapahtumatoimistot.
Kaikki rakennustelineet ovat kaikkien terveyttä ja turvallisuutta koskevien säännösten mukainen. Konserni tarjoaa laajan valikoiman laitteita joihin kuuluu mm. nostolavat ja niihin liittyvät lisävarusteet, sekä julkisivu- ja monisuuntaiset rakennustelineet.
Rakennustuotteet
Altrad konserni on johtava rakennusalan tuotteiden tarjoaja. Yritys valmistaa betonin sekoittajia ja kottikärryjä, sekä myöskin suunnittelee ja valmistaa muottilaitteita, tiivistyslaitteita ja betonityökaluja. Rakennustuotteita on saatavilla kaikkiin käyttötarkoituksiin ja kaikkiin erilaisiin vaatimuksiin.
Machineryn valikoimaan kuuluu Altradin valmistamia telinekalustoja, sekä tuentakalustoja. Ota yhteyttä ja etsitään yhdessä juuri Sinun tarkoituksiisi sopiva ratkaisu!
Alla esittelyvideo: