Haussa Tiiminvetäjä rakennuskalustomyyntiin

Haemme nyt Vantaan toimipisteeseemme tiiminvetäjää rakennuskalustomyyntiin

Uskomme tehtävään valittavan tehtäväksi rakennuskalustotiimin myynnin johtamisen ja kehittämisen, jonka tavoitteena on kehittää rakennuskoneliiketoimintaa yrityksemme huippuyksiköksi sekä toimia tiimin esihenkilönä. Johdettava kahdeksanhenkinen tiimi koostuu tuotepäälliköistä, aluemyyntipäälliköistä, asentajista sekä palvelupäälliköstä. Pääset toteuttamaan kunnianhimoisia kasvutavoitteita sekä tekemään kokonaisvaltaista asiakkuuksien hallintaa hyvässä seurassa! Vastuullasi on myynti sekä muun tiimin myynnin ja markkinoinnin johtaminen, tiimin esihenkilötyöt sekä rakennuskaluston talousluvut. Annamme sinulle budjettivaltaa ja haluamme sinut osaksi strategiatyötämme. Tiiminvetäjä on myös johtoryhmän jäsen ja siten olennainen osa yrityksen tulevaisuuden kehitystä.

Kielitaitovaatimuksena on hyvän suomen lisäksi sujuva englanti. Ruotsin kielen osaamisesta on tehtävässä hyötyä päämiessuhteiden hoidossa, kaikki muu kielitaito katsotaan eduksesi. Odotamme sinulta vahvaa näyttöä ja osaamista vastaavista myynnin tehtävistä sekä esihenkilötyöstä.

Tiiminvetäjänä toimistosi sijaitsee Vantaan pääkonttorillamme, osoitteessa Ansatie 5, jossa sijaitsevat myös näyttelytilamme ja josta käsin suurinta osaa asiakkuuksiamme hoidetaan. Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen, toivomme löytävämme yritykseen pitkäksi aikaa sitoutuvan osaajan.

Tarjoamme hyvin vastuullisen aseman hyvin johdetussa yrityksessä. Olemme panostaneet myös urakehitysmahdollisuuksiin, arvostamme osaamista ja haluamme tukea työntekijöidemme tavoitteiden saavuttamista. Machineryn sekä emoyhtiö BOREOn piirin kautta saattaa avautua myös uusia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Palkkaus: Tavoitepalkka on 6000 €, joka koostuu 5000 € peruspalkasta ja tavoitetasoltaan 1000 € tulospalkasta.

Rekrytointia hoitaa ATA-Henkilöstöpalvelut, joka hoitaa alkuvaiheen hakijakarsinnan ja haastattelut. Toiselle kierroksella valittavat hakijat etenevät haastatteluun Machinerylle Vantaalle, jonka jälkeen Machineryn johtoryhmä tekee lopulliset valinnat. Valittava tekijä solmii työsopimuksen suoraan Machineryn kanssa. Aloitus tehtävässä on sopimuksen mukaan joko heti, tai kesälomien jälkeen loppukesästä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Vesa Rockas/ATA Henkilöstöpalvelut, 044 493 4600, vesa.rockas@ammattitaitoa.fi. Jätäthän heti hakemuksesi, mikäli kiinnostuit tehtävästä suomalaisen teollisuuden ytimessä. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, tehtävään soveltuja osaaja valitaan heti sopivan löytyessä.

Haku alkaa 23. toukokuuta 2023 ja päättyy 4. kesäkuuta 2023, klo 23.59 

Stadin mörinät
|

Machinery rakentaminen ja voimantuotto mukana Stadin mörinöissä 9.-10.6. -Tervetuloa!

Lue lisää

Tapahtumat

tsurumi-pumput
|

Tsurumi-pumpuista apua tulviin!

Lue lisää

Rakentaminen

Moottoriasentaja
| Rekrytointi

Haussa Dieselmoottoriasentaja

Lue lisää

Rekrytointi