Esittelyssä Itä-Suomen aluemyyntipäällikkö Jani Huurne

Konepajateollisuus 20.03.2017

Jani Huurne syntyi vuonna 1972 Lempäälässä. Hän valmistui Lempäälän lukiosta ylioppilaaksi, josta siirtyi myöhemmin opiskelemaan Tampereen Teknillisenopiston sähkövoimatekniikan linjalle. Ensimmäisen kontaktin työstökoneisiin Jani sai vuonna 1987 ollessaan kesätöissä Tampereen Konepalvelussa.
Ennen Machinery Oy:hyn siirtymistä Jani työskenteli vuosina 1996-2005 Tampereen Konepalvelussa asentajana, huoltoteknikkona, työstökonemyyjänä sekä huoltopäällikkönä.
Yhdeksän vuoden Konepalvelu-uran jälkeen Jani oli perustamassa Edufix Oy:tä ja toimi siellä vuoden 2012 helmikuuhun asti huoltoteknikkona.
Tämän jälkeen alkoi Janin ura Machinery Oy:ssä. Jani aloitti ensin huoltoteknikkona, josta siirtyi alle vuoden kuluessa palvelupäällikön tehtäviin. Nyt hän on vuoden 2017 alusta alkaen ottanut haltuun Itä-Suomen sekä Viron alueen metallintyöstökonemyynnin. Erityisosaamisena Janilla on Heidenhain ohjaukset sekä avarruskoneet.
Vapaa-aika Janilla kuluu pääasiassa perheen kanssa touhutessa. Perheeseen hänellä kuuluu kolme tytärtä, vaimo sekä Auvergnenseisoja Vito.
Erityisesti tyttärien lentopalloharrastus on lähellä sydäntä. Lisäksi liikkuminen luonnossa ja valokuvaaminen pitävät mielen virkeänä.  Kun arki painaa päälle, ottaa Jani siihen etäisyyttä joko lähtemällä hiihtämään Lapin tuntureille tai matkaamalla mökille Unkariin. 

Ota rohkeasti yhteyttä niin mietitään juuri sinun tilanteeseesi sopiva ratkaisu!

Jani Huurne
Aluemyyntipäällikkö (Itä-Suomi ja Viro)

Puh 020 163 0396