Terveydenhuollon toimivuus kunnan keskiössä

Pirkanmaalaisen Urjalan yhtenä päämääränä on asukkaiden tarpeista lähtevät laadukkaat, kustannustehokkaat ja tarkoituksenmukaisella tavalla järjestetyt palvelut, joiden toimivuuteen kuntalaisten pitää pystyä luottamaan. Machineryn varavoimakoneet turvaavat Urjalan vanhainkodin ja terveyskeskuksen sekä kunnan ruokapalvelun toiminnan jatkuvuuden kaikissa olosuhteissa.
urjala

Urjalan vanhainkodin vuodeosastolla on keskimäärin 44 asiakasta ja henkilökuntaa päivisin 20–25. Vanhainkodissa toimii myös keskuskeittiö, joka palvelee vanhainkodin asukkaiden lisäksi kotihoidon piirissä olevia asiakkaita sekä kunnan terveyskeskusta ja pikkukouluja. Keskuskeittiöstä lähtee päivittäin noin 1000 ruoka-annosta
- Keskuskeittiö on kunnan sisäistä palvelua ja hoitaa meillä melkein kaiken ruokapuolen. Kohde on kriittinen, sillä jos sähköt katkeavat, keittiön laitteet eivät toimi eikä ruokia tule, kertoo rakennusmestari Jiri Laine Urjalan Teknisestä palvelukeskuksesta.

Jatkuvuutta kaikissa tilanteissa

Vanhainkoti toimii 50-luvulla rakennetussa rakennuksessa, jossa on kolme kerrosta ja 2700 kerrosneliötä. Kohdetta on saneerattu 2000-luvulla kolmessa vaiheessa.  Machinery asensi 250 kVA:n varavoimakoneen vuonna 2011 suojaamaan vanhainkodin teknisiä laitteita kuten viittä suurta ilmanvaihtokonetta ja tietojärjestelmiä sekä terveydenhuollon ja keittiön laitteita. Järjestelmä joutui melkein saman tien tulikokeeseen, kun saman vuoden tapaninpäivänä riehunut myrsky aiheutti pahoja tuhoja ympäri Suomen ja näytti voimansa myös Urjalassa.

- Varavoima osoitti tarpeellisuutensa heti. Muu kylä oli myrskyn takia pimeänä, mutta vanhainkodissa kaikki toimi normaalisti, jopa pihalla olleen joulukuusen valot paloivat, kuvailee tyytyväinen Laine.

Yhteistyötä jatkettiin vuonna 2013, kun Urjalan terveyskeskukseen asennettiin 150 kVA:n varavoimalaite turvaamaan sairaanhoidon palveluja.

- Machineryn asiantuntijoihin saa esimerkiksi koneiden huoltoa varten aina yhteyden ja yhteistyö toimii muutenkin kiitettävästi, sanoo Laine.

Taattua kotimaista laatua

Urjalan terveyskeskukseen ja vanhainkodille toimitetut varavoimajärjestelmät täyttävät tiukimmatkin varavoimalaitteille asetettu viranomaisvaatimukset.  Järjestelmissä on muun muassa hätäkäyttötoiminta, joka tarkoittaa, että varavoimakoneen automatiikan vikatilanteessa koneistoa voidaan ajaa käsikäyttöisesti rinnakkaisella järjestelmällä.
Molemmat varavoimakoneet toimitettiin kaksilaakerisina ja joustavalla kytkimellä.

- Kytkintä suositellaan käytettäväksi aina, jos koneyksikkö käy rinnan verkon kanssa. Joustava kytkin suojaa vikatapauksessa tehokkaasti generaattorin vaurioitumisen, sillä ilman kytkintä generaattorin etupää putoaa staattoriin ja vaurioituu korjauskelvottomaksi, kuvailee Machineryn myyntipäällikkö Jyrki Korpinen.

Suuret vääntömomentit ovat mahdollisia aina, kun laitteelta vaaditaan rinnankäyntiä verkon kanssa, esimerkiksi verkossa tapahtuvan oikosulun tai pika jälleenkytkennän ansiosta.
Varavoimakoneen moottori on samanlaista järeää kaliiperia kuin esimerkiksi jatkuvaan käyttöön tarkoitetut työkoneiden moottorit. Esimerkiksi vanhainkodin varavoimakoneen 250 kVA moottorina on Cummins QSL9 -välijäähdyttimellä varustettu nelitahtinen kuusisylinterinen ja 9-litrainen dieselmoottori. Moottorin polttoainejärjestelmä on elektronisesti ohjattu, jonka lisäksi moottori on Tier 3 -päästöhyväksytty.

- Molemmat varavoimakoneet  on valmistettu Suomessa. Koneistot kootaan ja koeajetaan Oy Reposen konepajalla Joutsassa. Ohjauskeskukset toimittaa Maansähkö Oy. Kaiken suunnitteluun liittyvän työn tekee Machinery Oy, kertoo Korpinen.

Varavoima turvaa ja tuo kustannussäästöjä

Elämämme toimii nykyisin lähes täysin sähkön varassa. Machineryn voimantuottoyksikkö auttaa yhteiskuntaa suojautumaan sähkökatkojen aiheuttamilta vahingoilta toimittamalla korkealaatuisia sähköisen voimantuoton tuote- ja palveluratkaisuja suomalaisen teollisuuden, kaupan, rakentamisen, merenkulun ja julkisen hallinnon asiakkaille.

- Lyhyetkin sähkökatkot lamauttavat esimerkiksi sairaanhoidon palvelut, veden jakelun, kaupat ja osan liikenteestä. Pitkittyessään katkot aiheuttavat vakavia seurauksia terveydenhuoltoon ja teollisuuslaitosten toimintaan. Meidän työmme on turvata jatkuvuus, kertoo voimantuoton yksikön päällikkö Juha-Pekka Honkanen Machinerylta.